Koti-ikävä?

Kuusi viikkoa vaihtoa jo takana. Tavallaan tuntuu, että vastahan tänne tuli, mutta toisaalta siitä on jo ikuisuus ja lähiympäristö alkaa näyttämään enempi vähempi kotoisalta. Varsinainen koti-ikävä ei ole missään vaiheessa iskenyt, mutta tiettyjä asioita on kuitenkin huomannut kaipaavansa. Kaikki on todella materialistisia juttuja, joihin ajan kanssa varmasti tottuisi, mutta tietynlainen helppous ja kotona liian hyvään tottuminen on täällä joutunut toisinaan vähän koetukselle (ei siis todellakaan puhuta isoista asioista!).

On ollut ihan ok, ettei kämpässä ole omaa astianpesukonetta, mutta kuivauskaapin puuttuminen on asia erikseen. Miten paljon helpommaksi kyseinen keksintö tekeekään elämän! Ei tarvitse koko ajan miettiä, onko pöytä täynnä kuivuvia astioita ja aina on tilaa puuhastella keittiössä. Täällä saa pelata tetristä astioilla, kun yrittää asetella niitä järkevästi kuivumaan pieneen tilaan. Kuten jo aiemmin todettu, nyt käsitellään elämää suurempia ongelmia! :D

Oma kahvinkeitin ja pyykinpesukone on myös juttuja, joiden puuttuminen on välillä aiheuttanut harmaita hiuksia. Toisaalta olen täällä niin vähän aikaa, että se on ihan siedettävää. Ehkä sitä oppii tulemaan toimeen vähän vähemmällä. Sitä on aina ajatellut olevansa aika vaatimaton asioiden suhteen, mutta kyllä sitä näköjään huomaa itsessäänkin materialismin vaikutukset. 

 

Kauppareissut on aina myös melkoista suorittamista. Ensinnäkin isoimmat ruokakaupat on kaksikerroksisia valtavia sokkeloita, joista tuotteiden löytäminen on lähes tulkoon mahdotonta. Yleensä menetän enempi vähempi hermoni ihmisten palloillessa päättömänä hyllyjen välissä ja puhunkin monesti ääneen suomea purkaakseni turhautumista, kun tiedän, ettei kukaan ymmärrä kuitenkaan. Kassalle päästyä pitäisi olla joko supernopea pakkaaja tai sitten vain mättää kaikki ostokset takaisin kärryyn, josta ne sitten pakataan kasseihin kaupan käytävällä. Ja tämä vain siksi, ettei kassan jälkeen ole oikeastaan ollenkaan pakkaustilaa. Kyseinen tapa on niin älytön, että mielikuva saksalaisesta tehokkuudesta kokee kyllä kovan kolauksen.

On myös harmi, että jääkiekon MM-kisat menevät täällä vähän ohi. Katsottiin yhtenä päivänä Suomi-Norja peliä telkkarista ja saatiin todeta, että Saksassa kaikki muut lajit menevät jääkiekon ohi. Ensimmäinen erä oli melkein jo pelattu, kun koripallo viimein vaihtui jääkiekoksi. Jalkapallon MM-kisoja odotellessa..!

Vieraiden kielien ymmärtäminen on myös toisinaan todella raskasta ja sitä huomaakin monesti päivän jälkeen olevansa todella väsynyt, vaikkei mitään sen ihmeempää olisi tehnytkään. Etenkin kun luennot on saksaksi, mutta suurimmaksi osaksi muiden vaihtareiden kanssa puhutaan englantia, niin helposti menee kaikki kielet sekaisin ja tuntuu, ettei osaa puhua enää yhtään mitään. Niissä tapauksissa onkin hyvä vedota siihen, että on vain introvertti suomalainen, joka tarvitsee paljon aikaa kommunikoidakseen muiden kanssa. 

 

Kaipaan myös omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Berliinissä käyminen on todella ihanaa, sillä kaupunki tarjoaa niin paljon kaikkea mitä voi edes kuvitella, mutta huonona puolena on väenpaljous. Olen monta kertaa huomannut ahdistuvani julkisissa ja kaupoissa, kun pelkästään liikkuminen on niin rajallista ihmisten keskellä. Potsdamiin palaaminen onkin aina mukavaa, kun pystyy taas hengittämään ja olemaan rennommin.

Ettei tämä postaus vaikuttaisi vain pelkältä valittamiselta, on täällä pääasiassa kuitenkin asiat todella hyvin ja elämä on kivaa. Erilaisessa ympäristössä oleminen antaa uusia näkökulmia ja saa tajuamaan, että oikeastaan Suomessa kaikki asiat toimii paremmin kuin hyvin. Sitä ei yleensä vain ymmärrä arvostaa ennen kuin jokin asia ei menekään ihan niin kuin itse on ajatellut tai tottunut. Tämä on varmaan juurikin sitä kliseistä matkailu avartaa -avautumista!